Mökin avaus ja nokinen piippu

Jäät lähtivät järvestä Pertin mukaan huhtikuun 28. päivänä. Hän on kirjannut jäidenlähdön seinäkalenteriin vuodesta 1987, joten uskon häntä enemmän kuin omaa muistiani. Kun tulimme lauantaina aamupäivällä, koivut olivat hiirenkorvalla, rannassa kukki rentukka ja vesi oli yhdeksänasteista. Tie oli kuivunut, ja auton sai ajaa pihaan asti ensimmäistä kertaa sitten lokakuun.

Mökin avaus menee joka vuosi samassa järjestyksessä, ja järjestys on vaarin. Se on kirjoitettu lyijykynällä pukuhuoneen oven sisäpuolelle:

1. Luukut pois ikkunoista ja ikkunat auki.
2. Hiirenloukut tyhjiksi. Tänä vuonna saalis oli kolme, ja pukuhuoneen penkin patjasta oli lisäksi syöty kulma.
3. Ämpärit, kauha ja pesuvadit liiteristä saunaan.
4. Laiturin ulompi lava takaisin pukeilleen.
5. Piippu.

Kohtaan kolme kuului tänä keväänä lisäys. Maaliskuussa haljenneeseen löylykauhaan piti saada uusi varsi, ja vuolin sen huhtikuun iltoina kerrostalon parvekkeella lepästä, koska sitä sattui olemaan. Varsi on vähän liian paksu ja vähän vino, ja se sopii käteen paremmin kuin vanha.

Nelonen on se kohta, jossa tarvitaan kahluusaappaat ja toinen ihminen. Laiturin rannanpuoleinen pää pysyy paikallaan ympäri vuoden, mutta ulompi lava nostetaan syksyllä rantaan, ettei jää vie sitä mennessään. Kannoimme sen Kaisan kanssa takaisin, ja minä seisoin reittä myöten vedessä sovittamassa pultteja reikiin. Yhdeksänasteisessa vedessä kymmenen minuuttia on pitkä aika. Eetu piti kiintoavainta ja kertoi tasaisin välein, montako minuuttia oli mennyt. Pultteja on neljä, ja yksi niistä on joka kevät hukassa. Tänä vuonna se löytyi liiterin ikkunalaudalta kahvipurkista, jonka kyljessä lukee vaarin käsialalla ”laiturin”.

Järven lämpötilan mittaan laiturin päästä narun päässä roikkuvalla mittarilla puolen metrin syvyydestä. Pinnassa oli aurinkoisella kohdalla jo kaksitoista astetta, mutta puoli metriä alempana yhdeksän, ja se alempi lukema on se, johon uimari joutuu.

Yhdysputki

Nuohooja käy meillä kolmen vuoden välein, viimeksi kesällä 2024. Välivuosina katson hormin itse peilin ja taskulampun kanssa nuohousluukusta ja harjaan sen osan, johon yletyn, eli kiukaan ja piipun välisen yhdysputken ja kiukaan omat nokiluukut. Hormi näytti peilissä siistiltä: tiilet ehjät, ei kiiltävää pikeä, vain ohut harmaa pöly.

Putkesta tuli nokea puolitoista litraa. Mittasin sen vanhalla kahvimitalla tuhkaämpäriin, koska halusin tietää. Se on enemmän kuin viime keväänä, ja epäilen syyksi lokakuun lämmityksiä, jolloin poltin kiireessä puolikuivaa koivua. Harjan jatkovarren liitos aukesi kesken työn, ja harjapää jäi putkeen. Ongin sen ulos rautalangasta taivutetulla koukulla. Siihen meni kaksikymmentä minuuttia ja suurin osa päivän kärsivällisyydestä.

Lämmitys

Sytytin kello 16.20. Kolme leppää ja kaksi koivua pohjalle, tuohta väliin, luukku raolleen. Veto oli aivan toista kuin maaliskuussa: liekki kääntyi heti kohti takaseinää, ja kiuas alkoi humista kolmessa minuutissa.

Kevään ensimmäisessä lämmityksessä on aina sama haju: talven pöly palaa kivien pinnasta, ja ensimmäinen löyly tuoksuu kellarilta. Toinen kauhallinen korjaa asian. Heitin kolme ennen kuin päästin muut sisään.

Ensimmäinen löyly oli 55 minuutin kohdalla, 68 asteessa. Viime lokakuun viimeisellä lämmityksellä samaan meni 71 minuuttia, vaikka ulkona oli silloin vain muutaman asteen kylmempää. Kuusitoista minuuttia on iso ero, ja suurin osa siitä on puhdasta putkea. Halkoja kului 14, joista leppää viisi. Korkeimmillaan lauteilla oli 78 astetta.

Saunojia oli kolme. Aino oli luokkakaverin synttäreillä kaupungissa ja ilmoitti puhelimessa, ettei sauna ”mene mihinkään”. Totta sekin. Kävin järvessä kaksi kertaa ja Kaisa kerran. Eetu kastoi varpaansa ja julisti mittarin vialliseksi: hänen mielestään vesi oli korkeintaan viisiasteista.

Illalla istuttiin portailla villasukat jalassa. Käki ei vielä kukkunut, mutta rantasipi juoksi laiturin reunaa pitkin kuin omistaisi sen. Kesä on auki.