Kahdeksan vihtaa ja juhannussauna

Meillä se on vihta. Kaisa on Kuopiosta ja sanoo vasta, ja lapset sanovat kumpaa milloinkin sen mukaan, kummalta vanhemmalta ovat pyytämässä jotain. Asia ratkeaa joka juhannus samalla tavalla: se, joka sitoo, saa nimetä. Tänä vuonna sidoin minä, joten tehtiin kahdeksan vihtaa.

Tekoaika on lyhyt. Ennen juhannusta lehti on vielä liian hento ja irtoaa oksasta ensimmäisellä lyönnillä, ja heinäkuun lopulla se on jo nahkea ja karhea. Vaarin sääntö oli, että vihdat tehdään juhannuksen ja Jaakonpäivän välissä. Minä teen ne juhannusviikolla, koska silloin olen joka tapauksessa täällä.

Näin ne syntyivät

Oksat otin torstai-iltana omasta rannasta, niistä rauduskoivuista, joiden alaoksat roikkuvat muutenkin polun päällä. Hyvä vihtaoksa on puolimetrinen, notkea ja niin lehtevä, ettei sen läpi näe. Hieskoivusta tulee kuulemma pehmeämpi, mutta meidän hieskoivumme kasvavat suon laidassa ja niissä on kirvoja. Aino lajitteli oksat ja laski ne ääneen: 331 oksaa, joista hylkäsin kymmenkunta liian paksuina.

Yhteen vihtaan menee nelisenkymmentä oksaa. Ladon ne niin, että lehtien kiiltävä yläpinta jää ulospäin ja paksuimmat oksat keskelle, ja sidon kahdesta kohtaa. Vaari sitoi vihdat koivunvitsaksella, jonka hän kiersi pehmeäksi polveaan vasten. Minulta vitsas onnistuu ehkä kerran kymmenestä, joten käytän puuvillanarua ja tunnen siitä joka kerta pientä häpeää. Yksi kahdeksasta on tänäkin vuonna sidottu oikeaoppisesti. Se roikkuu pukuhuoneen naulassa todisteena.

Kaksi vihtaa meni heti käyttöön. Kuusi ripustin pareittain liiterin orrelle kuivumaan, varjoon ja vetoon. Ne otetaan esiin pimeinä kuukausina ja haudutetaan lämpimässä vedessä, ja koko sauna tuoksuu hetken kesäkuulta.

Aattoilta

Sytytin kiukaan kymmentä yli kuusi. Ulkona oli 19 astetta ja järvessä 17, ja oven pieleen oli kannettu kaksi juhannuskoivua, jotka Eetu oli valinnut sillä perusteella, että ne olivat hänen pituisiaan. Kaksitoista halkoa, niistä neljä leppää. Ensimmäinen löyly 48 minuutin kohdalla ja korkeimmillaan 82 astetta, mikä on tälle kiukaalle jo paljon.

Tuore vihta muuttaa löylyn. Kun sen kastaa ämpäriin ja ravistaa kiukaalle, vesi sihahtaa pieninä pisaroina ja ilmaan tulee koivun tuoksu, vihreä ja vähän pippurinen. Selässä se tuntuu enemmän lämpimältä pyyhkeeltä kuin lyönniltä. Aino ilmoitti, että tapa on barbaarinen, ja pyysi sitten vihtomaan hartiat.

Hyttysiä oli niin paljon kuin juhannuksena kuuluu olla. Jäähdyttely laiturilla kesti ensimmäisen kierroksen jälkeen tasan kaksi minuuttia, ja käyrästä näkee, miten nopeasti porukka palasi lauteille: kolme ensimmäistä kierrosta ovat melkein yhtä pötköä. Vasta kun savu alkoi illan tyyntyessä valua kattoa pitkin rantaan päin, laiturilla pystyi istumaan. Jossain välissä pukuhuoneen ikkunan hyttysverkko repesi, kun joku, jota ei ole vieläkään saatu selville, nojasi siihen kyynärpäällään.

Kokkoa ei tänä vuonna poltettu. Oli ollut kaksi viikkoa poutaa ja kanervikko rapisi jalan alla, ja se riitti minulle syyksi. Syötiin uusia perunoita, silliä ja Pertin savustamaa lahnaa. Lahna oli savustettu leppälastuilla, mistä Pertti muistutti kahdesti. Neljännelle kierrokselle lähdettiin vasta puoli yhdeksän jälkeen. Aurinko paistoi silloin vielä suoraan saunan ikkunasta sisään. Se laski vasta yhdentoista jälkeen, ja siihen aikaan istuimme Kaisan kanssa laiturilla kahdestaan ja kuuntelimme, kuinka vastarannalla joku yritti soittaa haitaria.

Yötöntä yötä ei oikein osaa nukkua. Valvoin yhteen ja kirjoitin lukemat vihkoon laiturilla ilman lamppua.